tiistai 29. elokuuta 2017

Ystävyys ja mielenterveysongelmat

Liityin jokin aika sitten muutamaan Facebook-ryhmään joissa etsitään uusia ystäviä. Minusta on hienoa että tällaisia ryhmiä on. Yleisesti ottaen sain myös sellaisen vaikutelman että ihmiset otetaan hyvin vastaan näissä ryhmissä. Yksi asia teki minut kuitenkin hieman surulliseksi lukiessani ystävänhakuilmoituksia. Monet kertovat että ovat menettäneet ystäviä masennuksen tai muun mielenterveysongelman vuoksi. Jotkut kertovat kärsivän niin pahasta paniikkihäiriöstä, että kotoa poistuminen on vaikeaa.

Toivon että mielenterveysongelmista kärsivät löytävät ystäviä. Varmasti heidän olisi hyvä saada myös vertaistukea muilta samojen ongelmien kanssa painivista. Sitä kuitenkin mietin, haluaako ihmiset yleisesti ottaen ystäväksi jonkun jolla on esim. masennus? Mielenterveysongelmilla on sellainen negatiivinen leima, jota monet ihmiset välttelevät. Mielenterveysongelmista kärsivillä usein on myös se ajatus, ettei kukaan halua olla heidän kanssaan. Nostan siis hattua heille, joilla on ollut rohkeutta hakea ystäviä ja kertoa avoimesti vaikeuksistaan. Olen myös iloinen niistä henkilöistä, jotka ennakkoluulottomasti ystävystyvät kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Joskus voi olla raskasta olla ystävä sellaiselle henkilölle, joka on esim. kovin masentunut. Luonnollisesti sitä alkaa kantamaan huolta läheisestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että ystäväkään ei voi kaikkea tehdä toisen puolesta. Voi olla tukena, mutta toista ei tarvitse lähteä parantamaan. Jos oma ystäväni on psyykkisesti sairas, en edes terapeutin taustani huolimatta lähde heitä hoitamaan. Itse vain kuuntelen, ja tarvittaessa ohjaan hoitoon ystävän. Ja jos ystävä ei halua hoitaa itseään, niin silloin sekin on hyväksyttävä. Loppujen lopuksi jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.

Voin suositella kaikille näihin ystäväryhmiin liittymistä. Niin kuin jossain ryhmässä hyvin sanottiinkin, niin ystäviä ei voi koskaan olla liikaa :)

Kuva

tiistai 22. elokuuta 2017

Mua haukuttiin lihavaksi!

Oli pakko avautua tämän päiväisestä kokemuksesta. Olin tänään kauppakeskuksessa ja ohitseni tunki ahtaassa paikassa vanhempi mies. Mies huusi minulle että "pitäiskö vähän laihduttaa". Olin niin järkyttynyt etten uskaltanut sanoa mitään. Mielessäni kävi, että kyseisellä miehellä oli psyykkisiä ongelmia, enkä näin ollen viitsinyt sanoa mitään. Itselleni tulee myös kiusaantunut olo tällaisissa tilanteissa, kun ihmiset alkavat vielä tuijottamaan huutajaa.

Tämän tapauksen jälkeen katsoin omaa heijastustani jostain kaupan ikkunasta. Tuli hetkellisesti sellainen olo että "todellakin, olenhan mä tosi lihava". Jotenkin tämä tapaus sai minut ajattelemaan sitä, miten voimakkaasti toisten ihmisten kommentit vaikuttavat omaan itsetuntoon. Vaikka itse tykkään omasta ulkonäöstäni, kyllä ainakin omalla kohdalla vaikuttaa myös muiden mielipiteet. Vai onkohan olemassa sellaisia ihmisiä jotka olisivat immuuneja toisten mielipiteille? En usko.



Nyt ymmärrän hyvin, miltä lihavista ihmisistä tuntuu kun haukutaan koko ajan ulkonäköä. Jo yksikin kommentti tuntuu ikävältä, saatikka että kuulisi niitä päivittäin. Toisaalta taas se tuntuu ihanalta kun joku kehuu kauniiksi. Ja tietysti kaikki kehut tekevät aina hyvän fiiliksen. Tänään kuulin erään henkilön toteavan kivasti, että tärkeämpäähän on sisäinen kauneus kuin ulkoinen. Olen samaa mieltä, mutta uskon myös että sisäinen kauneus heijastuu ulospäin. Hyvävointiset ihmiset ikäänkuin "hehkuvat" ja vetävät puoleensa muita.

Ihmiset eivät varmastikaan ajattele miltä se muista tuntuu kun ulkonäköä arvostellaan. Jotkut luulevat myös, että se kannustaa laihduttamaan kun huomautetaan ylipainosta. Olen ihan varma, että jokainen ylipainoinen tietää olevansa dieetin tarpeessa ilman että siitä huomautetaan. Se on kuitenkin jokaisen oma päätös haluaako laihduttaa vai ei, tai pystyykö siihen ylipäätään. Paremmin laihduttamisen tukemisessa auttaa kehuminen ja tsemppaaminen, ei arvostelu.

Itse olen tiputtanut kilon elokuun aikana, ja olen jo siitä ylpeä. Minä motivoin itseäni arvostamalla omaa kehoani ja miettimällä miten hyvä olo tulee jo pienestäkin painon pudotuksesta :) Terveellisempi ruokavalio on saanut minut myös jaksamaan paremmin. Ja kohtuudella syödyt herkut ovat tukena, jottei ruokavaliosta tule pakkopullaa. Tänään esimerkiksi kävin juomassa kaakaon kahvilassa, oli superhyvää! Kalorien laskeminen jatkuu hyvällä menestyksellä, tai näin ainakin tsemppaan itseäni ;)

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Millaisia ihmisiä terapeutit ovat?

Itse tietysti ajattelen, että terapeutit ovat ihan tavallisia ihmisiä. Rupesin kuitenkin hiljattain pohtimaan, miten ei-terapeutit asian näkevät. Sain nimittäin palautetta riideltyäni erään henkilön kanssa siviilissä. Tämä henkilö sanoi että olisi odottanut minulta erilaista käytöstä koulutukseni perusteella. Olin todella hämmentynyt tästä kommentista. En halua kovin yksityiskohtaisesti avata tätä tapausta, mutta kyse oli siitä, että tämä henkilö loukkasi minua ja kerroin sitten miltä se minusta tuntui. Ilmeisesti tällä ihmisellä oli käsitys, että terapeutit eivät reagoi mihinkään.

Itse kyllä suutun joskus kovastikin, jos koen että joku kohtelee minua huonosti. Itselläni ei ole tapana kuitenkaan heitellä tavaroita tai muuta sellaista, mutta vähän turhan ilkeästi tulee joskus sanottua takaisin. Ehkä ei-terapeuttiin varrattuna ero on siinä, että tunteiden laannuttua minun on helpompi tarkastella toimintaani ulkopuolisen näkökulmasta. Olen aina pyytänytkin anteeksi, jos on tullut sanottua pahasti jollekin.

Terapeuteillakin on siis tunteet ja me näytämme niitä. Toki terapiaistunnossa tilanne on erilainen, mutta siinäkin ollaan silti ihmisiä. Tärkeää onkin, että terapeutit käyvät läpi oman terapian koulutuksen aikana. Pitää osata käsitellä omia asioita, jotta ne eivät sotke terapiatyöskentelyä. Pahimmassa tapauksessa terapeutti alkaakin hoitamaan itseään potilaan sijaan terapiaistunnossa, olen kuullut tällaisia tarinoita.

Usein sanotaan myös, että mielenterveysalalle hakeutuu ihmisiä joilla itsellään on mielenterveysongelmia. Tämä pitää sillä tavalla paikkansa, että usein omat kokemukset saavat juuri kiinnostumaan alasta. Carl Jung on luonut termin "Wounded healer" kuvaamaan tämän tyylistä tilannetta. Itsellänikin on ollut masennusta nuorena, enkä tiedä olisinko kiinostunut alasta ilman sitä kokemusta. Vaikea sanoa.


Kuva täältä 

Jos mietin ihan omaa koulutusryhmäänikin, niin meitä on hyvin monenlaisia eri persoonia. Ihaninta siinä on, että kaikki hyväksytään sellaisenaan. Minusta erilaisuus on rikkaus. Itse olen kovin hiljainen ja rauhallinen ihminen, siksi onkin hauskaa välillä jutella räväköiden ja ulospäin suuntautuneiden ihmisten kanssa. 

Olisi hauska kuulla lisää mitä ihmiset ajattelevat terapeuteista. Onko jotain yleisiä ennakkokäsityksiä?


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Pikaiset kuulumiset

Olen tunnin päästä lähdössä yövuoroon, joten ajattelin ihan lyhyesti kertoa missä mennään. On ollut jälleen paljon tekemistä. Viikonloppuna oli pitkästä aikaa vapaata, joten kävin pyörimässä Jyväskylässä ralli-autoja katsomassa. Oli ihan mahtavaa nähdä kavereita ja ottaa vaan rennosti. Tämä viikko on nyt yövuoroja, joten en ehdi oikein muuta kuin vaan nukkua. Viikonloppuna on sitten onneksi taas vapaata.

Ilmoittauduin nyt myös avoimeen yliopistoon neuropsykologian kurssille. Tarkoitus olisi vähän kokeilla miten tuo psykan kurssien tekeminen onnistuu tässä sairaanhoitajan ja terapiatyön ohella. Halusin lähteä matalalla kynnyksellä kokeilemaan, eli en heti ilmoittautunut kokonaan psykologian perusopintojen kokonaisuuteen. Pieni askel kerrallaan :)

Olisi paljon kirjoiteltavaa, mutta nyt ei pysty tuottamaan mitään kun aikaa on rajallisesti. Tarvii aina sen oman aikansa kirjoittelulle. Viimeistään ensi viikolla palaan asiaan paremmalla ajalla.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Mitä olen tehnyt hyvinvointini eteen?

Tämä kesä on ollut minulle raskas, kun on ollut muutto ja uusi työpaikka siihen päälle. Ihmissuhteetkaan ei ole mennyt ihan putkeen. Nyt tuntuu hyvälle, kun on enemmän aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista. Silloin kun ei ole niin paljon tekemistä, alkaa tiedostamaan paremmin monia asioita. Tämä on myös ideana mindfulness-harjoitteissa, huomataan paremmin erilaisia ajatuksia ja tunteita. Kiireen mentyä ohi olen tiedostanut olevani aika yksinäinen. Siksi olenkin nyt enemmän pitänyt yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Opiskelut ovat olleet myös tauolla, mikä johtuu osaltaan koulun kesälomasta. Läksyjä kuitenkin on syksylle, ja olen nyt alkanut niitä työstämään. Uuden oppiminen ja kirjojen lukeminen on itselleni mukavaa puuhaa. Kyllästyisin työhöni äkkiä, jos en voisi kehittää itseäni. Nyt työn alla ovat kirjat Steve de Shazer-Ratkaisevat Erot, sekä Lauri Rauhalan Ihmiskäsitys Ihmistyössä. Viimeksi mainittu kirja on aika vaikealukuista, koska se sisältää filosofista pohdintaa erilaisine termeineen. Filosofisia teoksia on mielenkiintoista lukea, mutta tekstit ovat joskus hieman haastavia ymmärtää. Ehkä vaativat hieman enemmän älykkyyttä lukijalta :D

Koulukirjojen lisäksi olen lukenut jonkin verran kuntoiluun ja ravitsemukseen liittyviä blogitekstejä netistä. Lihastohtori on yksi suosikki sivustoni, sieltä löytää ihan tutkittua tietoa liikunnasta.

Olen ollut vähän hukassa oman treenaamisen ja ravinnon suhteen. Tai enemmänkin se on ollut ehkä sitä, etten ole halunnut ottaa liikaa stressiä siitä. En kyllä aio jatkossakaan stressaantua kehon hyvinvoinnista, vaan teen siitä mahdollisimman mukavaa touhua. Tässä kesän aikana olen seurannut syömisiäni Sulamon kalorilaskuriohjelmalla. Ohjelmalla näkee helposti rasvojen, hiilareiden ja proteiinien määrä. Syödyt kasvikset ja rasvojen laatu näkyy myös. Sulamon käytön olen kokenut helpoksi, ruokien näpyttelyssä ohjelmaan ei mene kauaa aikaa. Tällä hetkellä syön noin 2100 kaloria päivässä, eli aikalailla sama määrä kuin päivittäinen kulutukseni.


Tänään kävin Fazer-kahvilassa :)

Sanotaan että kaikki kalorit eivät ole samanlaisia, vaan juuri proteiineja pitäisi syödä reilusti ja sokeria vähentää. Siksi olenkin tehnyt hieman muutoksia ruokailuun. Annan kuitenkin luvan itselleni syödä aina välillä herkkuja, jottei mene liian tiukaksi homma.

Liikunnan suhteen olen tehnyt myös sitä mikä tuntuu hyvältä. Olen lenkkeillyt kun on sellainen fiilis, ja jumppaillut kotona. Salikorttia en ole vieläkään hommannut, mukamas säästösyistä. Syksyn työtilanteeni on tällä hetkellä epäselvä, siksi olen yrittänyt olla säästeliäämpi.

Ensi kuulle tavoitteeni on saada paino pikkuhiljaa alaspäin. Tähän pyrin laskemalla hieman kaloreita alaspäin, sekä lisäämällä niitä protskuja ja kasviksia ruokavalioon. Liikunnan suhteen en tee mitään suunnitelmaa, vaan menen edelleen fiiliksen mukaan.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Eroon ahmimisesta

Liten aikana huomasin miten syömisen tiukka rajoittaminen lisäsi valtavasti ruokahalua. Olen lukenut monta kertaa tästä ilmiöstä Patrik Borgin blogiteksteistä. Kannattaa muuten lukea, paljon hyvää tietoa ravinnosta ja syömisestä! Eli mitä enemmän rajoittaa syömistä, sitä enemmän tekee tietysti mieli syödä kaikkea. Toisaalta kun antaa itselleen vapauksia, niin ei tee enää mieli herkutella niin paljon. Pitkän aikaa jotenkin vastustin tätä ajatusta. Mietin että jos annan vapauden itselleni syödä kaikkea, niin painan kohta sata kiloa. Nyt olen kuitenkin oivaltanut mistä tässä hommassa on kysymys.

Kesäkuun alusta alkaen olen antanut itselleni luvan syödä rennommin. Barcelonassa söin mitä halusin, ja palattuani Suomeen aloin laskemaan kaloreita. Kaloreiden laskeminen tietysti on yksi rajoitus syömisessä. Olen kuitenkin aloittanut niin, että sallin itseni syödä yli 2000 kaloria päivässä. Tällä kalorimäärällä saa syödä todella paljon ruokaa, ja jopa herkkujakin voi syödä. Nyt kun olen saanut syödä näin paljon, ei ole tullut enää samanlaista mielihalua ahmimiseen kuin aiemmin. Herkut kohtuudella riittävät. Toki paino on pysynyt samassa, mutta tarkoitus onkin vähentää kalorien määrää maltillisesti. Ja lisätä liikuntaa joka ollut nyt ihan retuperällä viimeisen kuukauden.

Olen ollut koko ikäni jojolaihduttaja. Kun paino on noussut, olen vetänyt kalorit sinne 1000-1500 välille. Tiukalla dieetillä laihtuu nopeammin, mutta heti kun lipsuu, johtaa se kamalaan ahmimiseen. Tyyliin "nyt kun söin yhden leivän, niin vedetään kaikkea muutakin herkkua sitten". Kyse on liiasta ankaruudesta ja täydellisyyden tavoittelusta. Pieni lipsuminen koetaan epäonnistumisena, jonka jälkeen ei ole enää millään väliä. Tähänkin asiaan auttaa ratkaisukeskeinen ajattelutapa, keskitytään enemmän onnistumisiin kuin epäonnistumisiin. Jos on vaikka viikon syönyt terveellisesti ja sitten syö herkkuja, pitäisi kiittää itseään siitä että se viikko on mennyt hyvin. Itsensä rankaiseminen ja epäonnistumisten vahvistaminen ei auta yhtään.


Tavoitteeni on nyt vähentää hyvin maltillisesti kaloreiden määrää, ettei tulisi enää ahmimishaluja. Liikuntaa lisään nyt sillä lailla että aloitan lenkkeilyllä ja kotona tehtävillä lihaskuntoliikkeillä. Tarkoitus on myös aloittaa salilla käynti, muta haluan saada nyt ensin aerobista puolta kuntoon. Ja uusi lähisali maksaa sen verran enemmän että taidan lykätä ensi kuulle littymistä kun tulee parempi tili :D

Nyt on pahimmat muuttohässäkät alta pois ja koulukin jäi lomalle. Vähän enemmän taas aikaa itsensä huolehtimiselle ja ehtii jopa kirjoitella blogiin. Juuri tämä itsestäni huolehtiminen on nyt aivan ehdoton ykköasia minulle. Kiireessä se helposti unohtuu vaikkei saisi. Olen viime aikoina välillä havahtunut siitä, etten tykkää omasta ulkonäöstäni. Se ei johdu siitä että olisin jotenkin ruma, en vaan ole jaksanut laittautua samalla tavalla kuin aiemmin. Kuitenkin ulkonäköön panostaminen tuo ainakin itselleni hyvää mieltä, siksi aion enemmän panostaa siihen jatkossa. Jo pelkästään kivan meikin laittaminen tuo hyvän mielen. Löysinkin tähän liittyen kivan blogin, jossa neuvotaan tekemään ihania meikkejä: Karkkipäivä. Suosittelen lukemaan :)

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vitosen blogihaaste: 5 faktaa minusta

Sain tällaisen kivan blogihaasteen Itsensä Piiskuri-blogin kirjoittajalta Helzulta. Tämä onkin ensimmäinen haaste mihin pääsen vastaamaan, jeiii :)

Haaste on simppeli: Kerro itsestäsi 5 faktaa ja haasta 5 muuta bloggaajaa mukaan haasteeseen

1. En ole aina halunnut hoito-alalle tai terapeutiksi. Nuorena jouduin miettimään pitkään mitä haluan tehdä "isona". Haaveilin pitkään johonkin hevosiin liittyvästä työstä, kuten hevosen hoitajan ammatista. Kävinkin tutustumassa Harjun oppimiskeskukseen, jonka jälkeen tajusin että parempi pitää hevoset vain harrastuksena. 

2. Pelkään lentämistä. Lentäminen on yksi pahimpia pelkojani. Se ei kuitenkaan rajoita matkusteluani. Lennän pelostani huolimatta. Olen myös pelännyt verta nuorena, mutta se meni ohi sairaanhoitaja-opintojen aikana.

3. Olen erakko. Ainakin tavallaan. Pystyn aivan hyvin asumaan ja olemaan yksin pitkiä aikoja. Tykkään ihmisten seurasta, mutta viihdyn myös paljon omissa oloissani. Joskus tuntuu että ihmiset pitävät minua outona ja ihmettelevät mitä teen yksin kotona :)

4. Minulla ei ole lemmikkejä, mutta tykkään paljon eläimistä. Nuorena minulla oli vakio hoitoheppa Hemmo, joka oli Suomenhevonen. Minulla on ollut myös koiria, kissoja, hamsteri, undulaatteja ja kaloja.



5. En ole koskaan ollut kunnolla rakastunut. Odotan edelleen sitä suurta elämäni rakkautta, että se jostain ilmestyisi. Parisuhde-asiat ovat olleet minulle aina haasteellisia. Toisaalta koen, että olen saanut tavata monia mielenkiintoisia ihmisiä, mitä ei olisi tapahtunut, jos olisin ollut koko ajan parisuhteessa.

Mä olen nyt vähän tylsä enkä haasta ketään :)